Olin vuosituhannen alkuun mennessä tehnyt näytelmäsovitukset elokuvistani Onnen maa ja Kuningasjätkä. Kirjoittaminen oli alkanut sujua. Syntyi ajatus alkuperäiskäsikirjoituksen laatimisesta. Valitsin tapahtumaympäristön, pienen maalaiskylän, josta ajattelin tietäväni riittävästi. 

Työ alkoi, niin kuin minulla aina, ”maailman luomisella”. Ensin täytyi ajatella miltä tuntuu seisoa tuon kylän kaupan ja baarin edessä aukiolla. Seuraavaksi piti kuvitella, millaisia ihmistyyppejä siihen ilmestyisi ja millä asioilla. Ei ollut vaikeata! Projekti ehti konseptin ja muistiinpanojen asteelle, kun ”Koirankynnen Leikkaaja” keskeytti sen. Näytelmä ei silloin päässyt siis alkua pitemmälle, mutta kun Roukalahden kesäteatteri otti viime vuonna yhteyttä kysellen näytelmää, kaivoin muistiinpanot esille. 

Kirjoittaminen sujui suuren innostuksen vallassa, oli kuin kotiin olisi tullut. Mihinkään aiempaan näytelmään en ole tohtinut kirjoittaa niin lähelle toisiaan surun ja kaipauksen, toisaalta ilon ja hulvattoman huumorin hetkiä kuin tähän ”Miikkulan suuri päivä” tarinaan, ja kuitenkin se tuntuu lopulta täysin luontevalta, erityisesti meistä pohjoiskarjalaisista.